Kilpirauhasen vajaatoiminta eli hypotyreoosi

Suomen Endokrinologiyhdistys ry                                Tulostettava versio
27.10.2025 Lassi Nelimarkka

Kilpirauhasen vajaatoiminnassa eli hypotyreoosissa elimistössä on tarpeeseen nähden liian vähän kilpirauhashormoneita. Kilpirauhasen vajaatoiminta on hyvin yleinen sairaus. Vuonna 2014 julkaistun meta-analyysin mukaan hypotyreoosin esiintyvyys Euroopassa on 3,05 %, josta valtaosa 85 % on subkliinistä hypotyreoosia. Kliinisen hypotyreoosin esiintyvyys on naisilla 0,48 % ja miehillä 0,18 % ja vastaavasti subkliinisen hypotyreoosin esiintyvyys on naisilla 4,61 % ja miehillä 2,83 %. Kilpirauhashormonit ovat elintärkeitä ja ne vaikuttavat lähes kaikissa kudoksissa, minkä vuoksi kilpirauhashormonivaje voi johtaa hyvin moninaisiin ja laaja-alaisiin oireisiin. Hypotyreoosin määritelmä perustuu kuitenkin aina laboratoriotutkimuksiin, koska yksikään hypotyreoosin oire ei ole riittävän spesifinen diagnoosin asettamiseksi. Jopa 70 %:lla henkilöistä, joilla on normaali kilpirauhasen toiminta (eutyreoosi), voidaan todeta vähintään yksi hypotyreoosin tyyppioire.  Kliinisessä hypotyreoosissa TSH-arvo (tyreotropiini) on yli viitealueen ylärajan ja T4-V-arvo (vapaa tyroksiini) on alle viitealueen alarajan. Subkliinisessä hypotyreoosissa TSH-pitoisuus on toistettusti yli viitealueen ja T4-V-pitoisuus viitealueella. Kliinistä primaaria hypotyreoosia hoidetaan aina. Hoito on yksinkertaista ja hoidon myötä kaikki hypotyreoosista johtuvat oireet väistyvät.

KILPIRAUHANEN JA KILPIRAUHASHORMONIT

Kilpirauhanen. Kilpirauhanen (glandula thyroidea) on umpieritysrauhanen, joka sijaitsee kaulan etupuolella heti aataminomenan alapuolella, henkitorven etupinnalla. Se muistuttaa muodoltaan perhosta ja koostuu kahdesta lohkosta sekä niiden välissä olevasta kannaksesta. Kilpirauhanen painaa aikuisella noin 15–30 grammaa.

Kilpirauhashormonit. Aivolisäke säätelee kilpirauhasen toimintaa tuottamansa tyreotropiinihormonin eli TSH-hormonin välityksellä. Kilpirauhanen tuottaa kahta kilpirauhashormonia, pääasiassa tyroksiinia (T4), mutta myös trijodityroniinia (T3), joka on elimistön aineenvaihdunnan ja energiansäätelyn aktiivisin säätelijä. Noin 20 % T3:sta erittyy suoraan kilpirauhasesta, loput 80 % muodostuu kudoksissa T4-hormonista dejodinaatiolla (tyroksiinista (T4) poistetaan yksi jodiatomi, jolloin muodostuu trijodityroniinia (T3)).  Kilpirauhashormonit säätelevät elimistön aineenvaihduntaa, kasvua, kehitystä, lämmönsäätelyä, aivojen toimintaa sekä monia muita elintoimintoja. Kun kilpirauhanen toimii "laiskasti" (vajaatoiminta) aivolisäkkeen kilpirauhasen toimintaa säätelevän hormonin, tyreotropiinin eli TSH:n eritys lisääntyy piiskatakseen kilpirauhasen hormonituotantoa. Vastaavasti, kun kilpirauhanen on "yliaktiivinen" (liikatoiminta), aivolisäkkeen TSH-eritys vähenee.

VAJAATOIMINNAN OIREET, SYYT ja DIAGNOSTIIKKA

Kilpirauhasen vajaatoiminnan tyypillisiä oireita ovat väsymys, ajatuksen hitaus, aloitekyvyttömyys, muistiongelmat, palelu, vähentynyt hikoilu, ihon kuivuus ja karheus, turvotus, painonnousu, ummetus ja matala syke. Oireet kehittyvät hitaasti, joten etenkin nuori ihminen pystyy hyvin pitkään sopeutumaan oireisiin niitä huomaamatta. Naisilla kilpirauhasen vajaatoiminta voi lisäksi aiheuttaa kuukautishäiriöitä ja lapsettomuutta.

Kilpirauhasen vajaatoiminta johtuu useimmiten (99 % tapauksista) kilpirauhasesta itsestään, jolloin vajaatoiminnan syynä voi olla kilpirauhastulehdus, kilpirauhasleikkauksen ja radiojodihoidon jälkitila. Yleisin primaarin kilpirauhasen vajaatoiminnan syy on krooninen autoimmuuniperäinen kilpirauhastulehdus eli autoimmuunityreoidiitti (ns. Hashimoton tyreoidiitti), joka voidaan todeta kohonneiden kilpirauhasperoksidaasi (TPO) vasta-aineiden perusteella. TPO-vasta-ainemääritystä käytetään todetun subkliinisen tai kliinisen hypotyreoosin etiologian selvittämisessä ja seurannan suunnittelussa ja kertamittaus riittää. TPO-vasta-aineita ei voi eikä pidä hoitaa, eikä niitä siitä syystä pidä seurata.

Kroonista autoimmuunityreoidiittia ei hoideta antibiooteilla eikä kortisonilla, vaan tarvittaessa - jos sen seurauksena kehittyy kilpirauhasen vajaatoiminta - tyroksiinilla (katso tarkemmin edellä kohdassa vajaatoiminnan hoito). Kilpirauhasen poistoleikkauksen seurauksena kehittyy luonnollisesti pysyvä hypotyreoosi ja välitön tyroksiinikorvaushoidon aloitus on välttämätöntä. Sentraalinen hypotyreoosi eli kilpirauhasen toimintaa säätelevän hormonin eli tyreotropiinin (TSH) puute on harvinainen kilpirauhasen vajaatoiminnan syy (noin. 1 % tapauksista).

Hypotyreoosin diagnostiikka perustuu kilpirauhashormonien laboratoriotutkimuksiin, joista tärkeimmät ovat tyreoideaa stimuloiva hormoni eli tyreotropiini (TSH) ja vapaa tyroksiini (T4-V). T3-V-määrityksestä ei ole hyötyä hypotyreoosin diagnostiikassa lukuun ottamatta joitakin poikkeustilanteita, joissa selvitellään epätyypillisesti käyttäytyviä kilpirauhasarvoja. Kilpirauhasperäisessä vajaatoiminnassa veren tyroksiinipitoisuus (T4-V) on alle viitealueen ja TSH-pitoisuus kohonnut. Subkliinisessä kilpirauhasen vajaatoiminnassa TSH-pitoisuus on toistetusti yli viitealueen ja T4-V-pitoisuus on viitealueella. Sentraalisessa kilpirauhasen vajaatoiminnassa (TSH:n puute) TSH-pitoisuus on joko alle viitealueen tai viitealueella ja T4-V-pitoisuus on alle viitealueen.

KILPIRAUHASEN VAJAATOIMINNAN HOITO

Kliinistä hypotyreoosia (TSH-arvo yli viitealueen ylärajan ja T4-V-arvo alle viitealueen alarajan) hoidetaan aina. Hypotyreoosin hoidon tavoite on korjata hypotyreoosin oireet ja löydökset sekä normalisoida TSH-arvo viitealueelle. Hypotyreoosin hoito toteutetaan synteettisellä levotyroksiinilla (T4). Kliinisessä hypotyreoosissa voidaan sydämen suhteen terveillä alle 65-vuotiailla aloittaa tyroksiinihoito suoraan annoksella noin 1,6 µg/kg/vrk. Jotta elimistö sopeutuisi hyvin suurenevaan kilpirauhashormonivaikutukseen hoito aloitetaan tyypillisesti ylläpitoannosta pienemmällä annoksella ja 2–4 viikon kuluttua hoidon aloituksesta annos nostetaan suunniteltuun ylläpitoannokseen. Silloin biokemiallisen eutyreoosin saavuttaminen kestää yleensä hieman kauemmin, mutta oireet lievittyvät kuitenkin yhtä nopeasti. Poikkeuksena ovat potilaat, joille on tehty kilpirauhasen poistoleikkaus, jolloin tyroksiinikorvaushoito aloitetaan tyypillisesti heti suunnitelulla ylläpitoannoksella.  Sydänsairailla sekä yli 65-vuotiailla suositellaan aloittamaan tyroksiinihoito pienemmällä annoksella (25–50 µg/vrk) ja suurentamaan annosta vähitellen 2–4 viikon välein. Aikuispotilaan hoidossa käytettävä ylläpitoannos on tavallisesti 1,4–1,8 mg/kg/vrk eli 70 kg painavalle potilaalle tavanomainen tyroksiinikorvausannos on 100 mg/vrk.

Tyroksiinilääkitys otetaan aamuisin yhtenä annoksena tyhjään vatsaan vähintään 15–20 minuuttia ennen aamupalaa, ellei ole erityistä syytä sopia toisin. Samanaikainen ruokailu heikentää tyroksiinin imeytymistä 40–80 %. Aterian yhteydessä otettu tyroksiini voi johtaa vaihtelevaan TSH-pitoisuuteen. Kilpirauhasen laboratoriokokeita (TSH, T4-V) määritettäessä otetaan päivän lääkeannos vasta verinäytteen ottamisen jälkeen.

Thyroxin® ja Medithyrox® ovat molemmat kilpirauhasen vajaatoiminnan hoitoon käytettäviä lääkkeitä. Molemmissa vaikuttava aine on sama levotyroksiini (T4), elimistön omaa kilpirauhashormonia vastaava synteettinen hormoni, ja niitä käytetään identtisesti korvaushoidossa. Eroja voi olla valmisteiden apuaineissa, tablettien rakenteessa, imeytymisessä sekä niiden saatavuudessa eri vahvuuksina. Thyroxinia on saatavilla 25 mg ja 100 mikrog vahvuisina tabletteina ja tableteissa on jakouurre, jolloin ne ovat helpommin puolitettavissa. Medithyrox-tabletteja on saatavilla 13 eri vahvuutta (13–200 mg) eikä niissä ole jakouurretta eikä niitä ole tarkoitettu puolitettavaksi. Medithyrox® ja Thyroxin® voivat poiketa toisistaan vaikuttavan aineen pitoisuuden tarkkuudessa ja biologisessa saatavuudessa, mutta nämä erot ovat yleensä potilaskohtaisesti merkityksettömiä normaalilla annosvälin käytöllä. Osalla potilaista lääkevalinnan vaihtaminen esimerkiksi Thyroxinista Medithyroxiin voi aiheuttaa pieniä muutoksia yksilöllisessä hormonipitoisuudessa, joten annostusta voidaan joutua hienosäätämään. Tyroksiinin pitkän puoliintumisajan (noin 7 vrk) takia päiväannokset voivat olla erisuuruisia, mutta tasasuuruiset päiväannokset helpottavat hoidon toteuttamista.

TYROKSIINIANNOKSEEN VAIKUTTAVIA ASIOITA

Monet lääkkkeet voivat heikentää kilpirauhashormonin imeytymistä (esim. rauta- ja kalsiumtabletit, hyperkolesterolemian hoidossa käytettävät sappihapon sitojat kolestyramiini ja kolestipoli sekä refluksitaudin hoitoon käytetyt mahahappoja neutraloivat alumiinia sisältävät valmisteet ja sukralfaatti). Pitkäaikainen happosalpaajalääkitys (ns. protonipumpun salpaajat) saattavat lisätä tyroksiinin tarvetta, koska tyroksiini vaatii happaman ympäristön imeytyäkseen. Magnesium-valmisteen käyttö voi jopa lähes täysin estää tyroksiinin imeytymisen. Epilepsialääkkeet ja estrogeenikorvaushoito tyypillisesti nostavat tyroksiinin. tarvetta.

Painonhallintaa helpottamaan käytetään nykyään varsin yleisesti GLP1-analogeja (semaglutidi, dulaglutidi, liraglutidi ja tirtsepatidi) ja niitä käytettäessä on useimmiten hyvä keventää tyroksiiniannosta siinä vaiheessa, kun paino on laskenut noin 10 % lähtöpainosta. Keliakia, atrofinen gastriitti, helikobakteerin aiheuttama gastriitti sekä mahalaukun ohitusleikkauksen jälkitila saattavat heikentää tyroksiinin imeytymistä ja tästä syystä korvausannosta voidaan joutua nostamaan. Tyroksiinihoidon aikana ei pidä käyttää merilevävalmisteita, sillä ne sisältävät suuria annoksia kilpirauhasen toimintaan vaikuttavaa jodia.

Tyroksiinikorvaushoidon tavoite. Hoidolla korjataan veren kilpirauhashormonipitoisuus normaaliksi. Annos on oikea, kun potilaan vointi on hyvä ja kilpirauhasen toimintaa kuvaava TSH-pitoisuus on viitealueella. Annosmuutosten jälkeen TSH tarkistetaan aikaisintaan 4–6 viikon kuluttua ja jatkossa 6–12 viikon välein, kunnes hoitotasapaino on saavutettu. Hyvässä tasapainotilanteessa riittää, kun kilpirauhasarvot kontrolloidaan kerran 1–2 vuodessa.

Sentraalista hypotyreoosia hoidettaessa TSH-määrityksestä ei ole hyötyä, vaan oikea tyroksiiniannos määräytyy poikkeuksellisesti T4-V pitoisuuden perusteella ja hoitotavoitteena on viitealueen yläkolmanneksessa oleva T4-V-pitoisuus.

Hoidon sivuvaikutukset. Oikein toteutettuna kilpirauhasen vajaatoiminnan hoidosta ei ole haittaa, eikä hoidettu hypotyreoosi rajoita elämää. Liian suuri tai pieni tyroksiiniannos lisää sairastavuutta ja kuolleisuutta, minkä vuoksi TSH-arvo pyritään pitämään viitealueella.  Liian suuren hormonikorvausannoksen merkkejä ovat toistuvasti alle viitealueen oleva TSH-pitoisuus ja kilpirauhasen liikatoimintaan viittaavat oireet (sydämen lisälyöntisyys, rytmihäiriötuntemukset, vapina, lisääntynyt hikoilu jne.). Iäkkäillä potilailla liian suuren tyroksiiniannoksen riskit korostuvat ja etenkin eteisvärinän ja osteoporoosin ja edelleen nikama- ja lonkkamurtumien riskit lisääntyvät.

RASKAUS JA KILPIRAUHASEN VAJAATOIMINTA

Raskauden aikana odottavan äidin normaali kilpirauhashormonipitoisuus on olennaista aivojen, keuhkojen ja luuston normaalille kehitykselle. Hoitamaton hypotyreoosi lisää keskenmenon, ennenaikaisen synnytyksen ja sikiökuoleman riskiä sekä vaikuttaa haitallisesti sikiön kasvuun ja kehittymiseen. Sikiö on riippuvainen äidin kilpirauhashormoneista raskausviikolle 18–20 asti.

Tyroksiinin tarve suurenee heti alkuraskaudessa ja lisääntyy raskauden puoliväliin asti. Mikäli käytät tyroksiinikorvaushoitoa, tulee sinun lisätä päivittäistä tyroksiiniannosta 20-30 % (käytännössä +25 mg/vrk) heti kun raskaus on tiedossa (raskaustesti on positiivinen). Mikäli olet käyttänyt tyroksiinia 100 mg/vrk, niin käytännössä voit jatkossa ottaa seitsemän 100 mg tabletin sijasta yhdeksän tablettia viikossa (esim. 150 mg ma, ke, pe, su, muutoin 100 mg/vrk).

Mikäli raskaana olevalla todetaan hypotyreoosi, tulee tyroksiinihoito aloittaa välittömästi annoksella 2,0–2,4 μg/kg/vrk, jotta päästään nopeasti alle TSH-pitoisuuden 2,5 mU/l, joka on hoitotavoite ensimmäisessä raskauskolmanneksessa ja myöhemmässä raskausvaiheessa alle 3,0 mU/l. Mikäli hypotyreoosia sairastava nainen suunnittelee raskautta, olisi TSH-pitoisuustavoitteena alle 2,5 mU/l jo ennen raskautta. Raskausaikana usein annettava rauta- ja kalkkilisä vähentävät tyroksiinin imeytymistä, joten nämä valmisteet olisi hyvä ottaa iltapäivisin tai iltaisin ja tyroksiini entiseen tapaan aamuisin. Raskauden jälkeen palataan entiseen tyroksiiniannosteluun.